
Herätys soi klo 7:10. On noustava heti ennen muksuja jos meinaa keretä vessaan ilman jonotusta, täällä kun niitä on vain yksi (onneks se löytyy kuitenkin ihan sisältä 😄).
Sen jälkeen varovaiset herättelyt lapsille, usein vastauksena on hetken aikaa mutinaa, ja kyljen kääntöä. 7:15-7:45 onkin melkoista liukuhihnatyöskentelyä että nuorimmat kerkeävät taksiin, joka lähtee pihasta kymmentä vaille kahdeksan. Maaseudulla etäisyydet ovat hieman eri luokkaa kuin kaupungissa ja lapsilla koulumatkan kestoksi kertyy helposti päivässä yhteensä noin kaksi tuntia. Mutta se on osa sitä yhteisöllisyyttä, kavereiden kanssa vietettävää aikaa. Eivätkä he ole olleet siitä moksiskaan.
Usein päivä alkaa viesteihin vastaamalla. Jari on lähtenyt töihin kaupunkiin jo seitsemältä ja minä otan yleensä vasta lasten lähdettyä kahvikupillisen ja katson kalenterin. Meillä on ollut Jarin kanssa hyvä työnjako: minun hoteissa on ollut pääosin kaikki markkinointiin, sisällöntuotantoon ja alkuvalmisteluihin liittyvät asiat. Laskutus ja pakkaaminen on myös ollut minun hommaa. Jarin käsialaa on sormusten viimeistely ja ulkonäkö. Me ollaan oltu aika hyvä tiimi. Ehkä just siitä syystä ihmisten kiinnostus meidän sormuksiamme kohtaan vain kasvaa. Ja Design by Paretskoi täyttää ensi kuussa vuoden! Kuluneen vuoden aikana ollaan lukuisia kertoja myötäeletty jännitystä kosintaa koskien, ja on ollut mahtavaa olla mukana rakastuneiden parien tärkeissä päivissä. Sormusten parissa on ollut sen verran hoppua että blogin kirjoittelu on jäänyt todella vähälle, mutta pyritään jatkossa löytämään enemmän aikaa tilannepäivityksille.
Vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista, mutta silti päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus.
On ollut lottovoitto saada työskennellä kotoa käsin näinä vaikeina aikoina. Kotona työskentely on vapauttanut aikaa tärkeimmille eli perheelle. Myös arvomaailma on hieman muuttunut. Täällä asuessa on alkanut kiinnittämään entistä enemmän huomiota yksittäisiin päivittäisiin valintoihin. Pystymmekö pienillä teoilla vaikuttamaan perheemme tai ympäristön hyvinvointiin? Voinmeko tehdä kestävämpiä valintoja, tai vähentää kulutusta? Viime aikoina mm. meidän vaatekaapista on lähtenyt kierrätykseen kaikki sellainen mitä ei ole tullut käytettyä ja tilaukseen itselle lähti pienyrittäjältä kaunis monikäyttöinen pellavamekko mikä toimii niin arjessa kuin juhlassa. Shampoo on vaihtunut luonnonmukaiseen, ja viimeisin löytö on ekologinen ja myrkytön konetiskiaine.
Ekologisuus ja kestävyys ovat meille myös sormuksia tehdessä tärkeitä arvoja, ja pyrimme toteuttamaan niitä joka päivä. Tuetaan myös näinä vaikeina aikoina pienyrittäjiä, ja suositaan paikallista ❤️ Toki silloin tällöin on varmasti ihan sallittua myös vähän tuhlata, nimimerkillä onnellinen pupukenkien uusi omistaja 😁
-Lotta