Koulu alkaa meillä klo 9:15. Tätä ennen lapset ovat tehneet olohuoneeseen majan ja kantaneet siihen omat täkit, tyynyt, sohvaan kuuluvat irtopalat, erilliset sohvatyynyt, viltit, kirjahyllyn kirjat ja rakentavat majassa legoja. Niitä pieniä. Olen kuitenkin kertonut että aloitamme koulun aina samaan aikaan, mutta maja voisi jäädä myöhempää leikkiä varten. Ennen kouluuntuloa pitää tietysti pukea ja pestä …
Joulunodotusta & armollisuutta
Lapset ovat joka toinen viikonloppu isällään. Tämä alkuun tuntui minusta sydäntäraastavalta, ja avioeron jälkeen tuntui että olen epäonnistunut myös äitinä. Nyt näistä ajoista ja tunteista on kulunut jo vuosia, ja olen oppinut olemaan armollisempi itselleni ja nauttimaan myös omasta vapaa-ajasta. Ne viikonloput kun lapset ovat meillä pyritään keskittymään yhteiseen tekemiseen. Arkena on niin kiire, että …