Jari:

Mistä kirjoittaa silloin kun ei ole mitään erityistä sanottavaa? Ei mistään.

Väkipakolla kun yrittää tekstiä tuottaa niin alkaa vaan vituttamaan kahta kauheammin.

”Kirjoita siitä mitä tällä viikolla on tapahtunut”. Ei mitään.

”Kirjoita siitä mitä olet tällä viikolla tehnyt”. En mitään mainitsemisen arvoista. Tehnyt töitä, nukkunut, syönyt, ja nyt mietin mitä kirjoittaa. En keksi ja se ketuttaa.

”Puhu tunteista”. Tunteet ja niistä puhuminen tympäisee.

Kaikki korpeaa.

Ainoa mainitsemisen arvoinen asia on se, että aloitin painonpudotusprojektin, koska nyppii olla reilusti ylipainoinen. Ja kuten arvata saattaa, tällaisen laiskan herkkuaddiktin kohdalla ruokaremontin teko alkaa kyrsiä.

Nyt kirjoitushetkellä hatuttaa ja potuttaa se, ettei suomen kielessä ole riittävän hyviä ilmaisuja pännimiselle.

Sanotaan, että eskimoilla on tuhat eri sanaa lumelle. Ei mitään hajua siitä pitääkö tuo sanonta paikkaansa, mutta mielestäni suomalaisilla pitäisi olla vähintään tuhat sanaa tunteelle, jota varmasti suuri osa kansastamme tälläkin hetkellä tuntee.

Osaa kismittää se että viime yönä satoi lunta.

Osaa keljuttaa se ettei lunta ole vielä riittävästi.

Joitain ottaa päähän suvakit ja toisilla kupoliin rasistit.

Toisia puristaa työ ja toisia kiristää työttömyys.

Saattaa sylettää parisuhde tai rupeaa riepomaan sinkkuna olo.

No mutta se siitä.

Yritän keksiä seuraavalle kerralle jotain positiivisempaa. Oletan että mieli on kirkkaampi siinä vaiheessa kun vieroitusoireet suklaasta ja salmiakista ovat menneet ohi. Tai sitten tämä pahenee ja seuraavalla kerralla kirjoitan siitä miten ihollani vilistää suklaarusinoita ja nurkissa tanssii Super Salmiakkia.

Lotta:

Jostain syystä olen ollut viime aikoina väsyneempi kuin normaalisti. En tiedä johtuuko myötätunnosta Jaria kohtaan vai oikeasti viime aikojen kovasta työtahdista, sillä lepo on jäänyt vähemmälle. Omaa kroppaa tulisikin kuunnella, ja mennä kehon ehdoilla.

Sain hyvän vinkin kollegalta ja mentorilta tänään ja aion huomisesta aamusta alkaen kirjoittaa joka aamu päivän kulun jo ennalta paperille ylös. Aamulla jo mahtavan päivän läpikäyminen ei voi tuoda muuta kuin parhaita lopputuloksia päivälle. Ja mitä sitten, jos asiat eivät mene aina niin kuin niiden toivoisi menevän? Jokainen vastoinkäyminen vahvistaa #jamitänäitänytoli

Väsymyksestä johtuvaa alakuloisuutta vahvistaa tällä hetkellä potemani miesflunssa (vaikka olenkin nainen). Olen harvoin flunssassa, mutta silloin kun olen mielenlujuuteni on koetuksella. Pitäisi ottaa mallia lapsista. Otso tuumasi tänään Jarin tekemän ruoan jälkeen että: ”Olipa pahaa, mutta söin silti”. Joskus asiat eivät mene täydellisesti, mutta teinpähän silti (koskee tässä esimerkissä Jaria, mutta tarkoituksenani oli yleistää).

Eilen kuulin esikoiseni suusta ensimmäisen kerran olevani v***n natsi joka pilaa kaiken. Tätä edelsi melkoinen draamashow, johon pyrin olemaan ottamatta osaa. Tänään taas vastaavasti olimme koko perheen voimin yhdessä pimeäpiilosta, eikä draamasta ollut tietoakaan. Näin onneksi käy myös Jarin kanssa, eli riidat ja erimielisyydet unohtuu hyvin pian. Muun muassa neuvottelumme magneettien tehosta (Jari on sitä mieltä että vaikutus perustuu plaseboon) menneellä viikolla unohtui hetkessä, ja yöllä oli hyvä kömpiä kainaloon myrskyn ravistellessa kattopeltiä ja hormia. Jari etsi meille myös villasukat, kun valittelin alkavaa flunssaa, tosin toinen päätyi toisen jalkaan. Näitä katsellessa tulimme siihen tulokseen, että samanlaisia tuulipukuja emme kuitenkaan aio hommata (kaikella rakkaudella heitä kohtaan, joilla nämä löytyvät).

On siis ihan jees olla välillä myös vähemmän tehokas, alakuloinen ja flunssassa. Silloin on hyvä tehdä niitä asioita mitä vaikka tehokkaana ollessa ei tule tehtyä. Voi ihmetellä vaikka vaihtuvia teatterin valoja, ihastella lasten tekemiä lumienkeleitä, olla piilosta ja juoda mummon mehua litran. Löytyipä myös yksi erinomainen inkiväärishottikin kaupasta, mitä en välttämättä muuten olisi löytänyt!