Viime viikko meni reissuhommissa vajaan neljänsadan kilometrin päässä kotoa. Kesäloman tuurauksia on edessä vielä vajaan kuukauden verran ennen kuin jään itse lomalle (eli siis kantamaan, sahaamaan, pilkkomaan ja kiroamaan kaikkea mikä liittyy remontointiin), ja iso osa tuosta ajasta tulee vietettyä reissussa. Valitsin tällä kertaa itselleni tuntemattoman hotellin pelkästään sijainnin perusteella, ja hieman jo varausvaiheessa ihmettelin turhankin edullista hintaa. Ehdin jo miettiä kauhukuvia Batesin motellista, verestä seinällä, pienen kissan kokoisista torakoista ja muista hotellin irvikuvista, mutta yllätyin positiivisesti paikalle saapuessani. Hotelli oli siisti, henkilökunta ystävällistä, eikä huoneessa vilistänyt mitään ylimääräisiä niveljalkaisia. Ensimmäisenä aamuna torkutin turhan pitkään ja niinpä suihkusta päästyäni juoksin läppärilaukun kanssa aamupalan ohi hakemaan kahvia saadakseni silmät auki, ja vielä kantta pahvimukiin viritellessäni kiirehdin ulos hotellista. Ennen kuin pääsin ovesta ulos, respan neiti huusi perääni käskien pysähtymään. Hän uteli että meinaanko todellakin lähteä liikkeelle ilman aamupalaa. Kun kerroin olevani myöhässä enkä ehtisi nauttimaan päivän tärkeintä ateriaa, hän sanoi ettei sellainen käy päinsä ja paineli tekemään minulle matkaan pari herkullista voileipää. Tätä kutsuisin jo palveluksi.
Vaikka hotelli oli kaikin puolin muuten miellyttävä, sängyt oli selkeästi hommattu jostain keskiaikaisten kidutusvälineiden tukkumyynnistä. Joka ikinen aamu selkäni ja niskani olivat niin jumissa, etten pystynyt katsomaan varpaitani (okei, tällä vatsalla se vaatii hieman töitä vaikka olisi pilven päällä nukkunut) tai tekemään juuri muuta kuin liikuttamaan silmiäni.
Onneksi kuitenkin jo viiden yön jälkeen pääsi takaisin omaan sänkyyn!
Viimeiset puoli vuotta on ollut sellaista haipakkaa muuton, työn, sormusten, lasten ja heidän harrastustensa ja luoja ties minkä kaiken muun suhteen että todelliset vapaapäivät on jäänyt täysin viettämättä. Pari viikkoa sitten päätin, että nyt alkaa olla sellainen aika että kaipaan edes yhden päivän jonka vietän rennosti ilman velvoitteita. Merkkasin kalenteriin viime lauantain kohdalle: ”Jarin vapaapäivä. Sohvalla oloa, Netflixiä, pitkään nukkumista. Ei tänään: ajamista yhtään minnekään, minkään kantamista, siivoamista tai ylipäätään minkäänlaista työtä”. Ja mitäs universumi olikaan varannut sille päivälle? Järkyttävän tuulenpuuskan, joka kaatoi tasan yhden puun pihastamme, suoraan kasvimaan päälle. Ei sen viereen, eikä varsinkaan metsään päin. Totta kai se täytyi pilkkoa ja kantaa pois. Muuten suunnitelma toteutui melko hyvin, mitä nyt ajelimme vajaan parisataa kilometriä rautakauppareissulla. Enkä kyllä istunut sohvalla. Enkä katsonut Netflixiä. Mutta lähes suunnitelman mukainen päivä!
-Jari-
