Lotta kävi hengähtämässä viikonlopun Tukholmassa ja me vietettiin lasten kanssa rentouttavaa laatuaikaa. Tai no, rentouttava saattaa olla väärä termi itseni kohdalla, mutta ainakin paljon ennätettiin lasten kanssa touhuta.
Viikonloppuun mahtui muun muassa markettireissu. Pienten lasten kanssa kyseessä ei ole tietenkään tylsä kauppareissu, vaan valtava tila jossa voidaan esimerkiksi kaahata autokärryillä sivuluisussa ja saada murhaavia katseita kaikilta niiltä joilla ei ole itsellä muksuja.
Prisman käytävällä törmäsin erääseen vanhaan tuttavaani jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Tämä noin kahden minuutin hetki pysähdyksissä tuntuu tietysti ikuisuudelta kuusivuotiaan mielestä, joten pienimmäinen päätti viihdyttää itseään ja ohikulkijoita tanssimalla käytävällä tavalla, joka olisi herättänyt pahennusta Elviksen aikaan.
Missähän vaiheessa tuo heittäytymisen taito häviää? Miksi itse ei koskaan tule tanssittua Prisman käytävällä? Osasyy on tietysti se, että jos heiluttelisin siellä lanteitani laulaen samalla: ”Minä olen paksu kikkelimies”, minut vietäisiin joko putkaan tai mielentilatutkimukseen, mutta ehkä tuollainen piittaamattomuus ja spontaanius hieman pienemmässä mittakaavassa olisi hyvä omaksua näin myös aikuisena.
Muksut oppivat myös pelaamaan shakkia viikonloppuna, mikä ilahduttaa suuresti itseäni koska paljon mieluummin kuuntelen rankutusta siitä että kaivetaan lautapeli esille kuin siitä että milloin saa pelata kännykällä jotain aivotonta räiskintää joka on ikärajan vuoksi naamioitu pastelliväreillä ja nallekarhuilla.
Kävimme myös maalla nauttimassa mykyrokasta ja paljusta (emme tietenkään samaan aikaan, se olisi outoa) ja juhlistamassa siskoni esikoisen syntymäpäivää.
Joka ilta kuulin olevani tyhmä ukko, kakka, inhottava, läski ja sen että minua vihataan koska kielsin kaiken kivan: paljussa sukeltamisen, tavaroiden heittelyn, keskisormen näyttämisen, lyömisen, ja pahimpana kaikesta pidin huolta nukkumaanmenoaikojen noudattamisesta. Siitä huolimatta hetkeä myöhemmin sain aina kuulla räjähtävää naurua ja hymyillen toivotetut hyvät yöt. Ehkä tuossa kiukuttelun lyhyydessä olisi myös itsellä opiksi otettavaa.
Lotta:
Mikä huikea viikonloppu takana. Perjantaina aamulla startattiin yhdeksän jälkeen kohti Helsinkiä, mistä jatkoimme laivalla Tukholmaan. Olen aikaisemmin kärsinyt erittäin pahasta matkapahoinvoinnista laivalla, ja nyt kassista löytyikin inkiväärikarkkeja ja iso magneettikoru. Korun ansiosta en tarvinnut inkiväärikarkkeja ollenkaan, ja olinkin ollut turhaan huolissani pahoinvoinnista! Tähän pitäisikin perehtyä enemmän, mihin magneettien teho perustuu?
Jo Helsingissä tunsin olevani kuin turisti konsanaan. Kuikin ikkunasta ja otin kuvia sen mitä liikkuvasta autosta pystyi. Puhelimesta löytyy kuva mm. tärähtäneestä presidentin linnasta ja maisemakuvia höystettynä ikkunasta heijastuvalla omalla kuvalla. Ja nämähän on just niitä mitä on mukava reissun jälkeen selata.
Laivalla buffet- ruokailu ja hytti oli positiivinen yllätys. Matkaseuralaisenani oli kolmen hengen perhe ja yläpeti luonnollisesti kuului minulle. Huomasin tulleeni vanhaksi, sillä pedille kapuaminen ei käynyt enää yhtä ketterästi kuin pienenä. Omituista oli myös mennä nukkumaan yksin, ja ikävää ei helpottanut tyttären kuva missä hän oli suu mutturalla, ja kuvan hän oli kaikenlisäksi koristellut itkuhymiöillä.
Syy mennä Tukholmaan oli Zinzinon vuosikonferenssi. Kaksipäiväinen koulutus sisälsi myös iltagaalan. Yövyimme Radisson Blu nimisessä hotellissa ja sinne saavuttuamme olisi tehnyt mieli pomppia sängyllä. Ajattelin kuitenkin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja valmistautuminen iltagaalaan tuli tapahtua puolessa tunnissa. Matkustamisessa on se hyvä puoli että vaatteet on täytynyt valita jo kotona valmiiksi. Puoli tuntia siis melkein riitti, ja myöhästyttiin gaalasta vain vähän.
Gaalasta hotellille saavuttuamme en saanut unta ja tein töitä kolmeen saakka. Tämä on ehkä sitä yrittäjyyttä parhaimmillaan (pahimmillaan), työ ei katso aikaa eikä paikkaa. Sänky oli ihana, enkä herännyt yöllä kertaakaan. En tiedä mikä siinä on, mutta mukaan piti tietysti kerätä kaikki pikku putelit mitkä hotellilta irtosi. Tekeekö muut tätä vai olenko ainut? Tässä vaiheessa alkoi myös hirmuinen koti-ikävä, ja olisin halunnut sen puolesta olla jo kotona. Kolme yötä erossa perheestä on minulle pitkä aika.
Viimeinen koulutuspäivä meni vähän väsyneessä olotilassa. Kaiken kaikkiaan luulen että pääsin helpommalla kuin matkaseuralaiseni vauvan kanssa, tai Jari kotona meidän kiljusten kanssa. Kotona oli kuitenkin selvitty (mitä en missään vaiheessa epäillytkään) ja aina aika ajoin sain puhelimeeni kuvia shakkia pelaavista lapsista, tai ihanista hetkistä paljussa. Myös isoin lapsista, Miska 13-vee oli osannut käyttäytyä, omien sanojensa mukaan siksi koska Jari ei ollut viikonlopun aikaan ollenkaan ärsyttävä.
Koulutuksesta jäi paljon pohdittavaa. Uskomattomia henkilötarinoita, inspiroivia puhujia, ja faktoja kaiken taustalla. Mieleeni jäi päällimmäisenä ajatus siitä haluanko olla uhri vai voittaja? Pystymme omalla asenteellamme vaikuttamaan lopputulokseen. Voittaja löytää ongelmiin ratkaisuja, Häviäjä löytää näihin ratkaisuihin ongelmia. Vai mitä mieltä sinä olet?
